maanantai 20. kesäkuuta 2016

Next Triathlon Långvik, joukkuesarjassa

Ensimmäistä kertaa osallistuin triathlon kisoihin joukkuesarjassa. Joukkueen nimi Team Hattivatti =) ja jäsenet: uinti Christoffer Nyman, pyörä minä ja juoksu Timo Espo. Alun perin uinnissa piti olla Tina Krusberg, mutta hän teloi jalkansa keväällä joten onneksi saimme toffen lyhyellä varoitusajalla mukaan tiimiin. Ennakko ajatuksena oli että lähdetään pitämään hauskaa. Hieman aamulla epäilytti säätila kun luvassa oli 14 astetta, tuulta ja sadetta. Onneksi sade jäi lopulta kisan aikana vähäiseksi.

Uinti oli matalassa lahdessa ja odottelin jännityksellä miten toffe suoriutuu uinnista, hänellä uintimäärä on jäänyt vähäiseksi ja ei ollut varmuutta kuinka käy. No lopulta toffe nuosi hyvällä sijalla vedestä ja lähetti minut pyöräilemään joukkuesarjan toisena.

Lähdin pyöräilemään ajatuksella tehdä viimeinen kova valmistava treeni. Lähdin alusta jo hyvällä rytmillä eteenpäin. Alku matka kohti porkkalaan oli monessa kohtaa voimakasta vastatuulta ja alku tulikin otettua hieman liian kovaa, jalat alkoi jo hapottaa. Täytyi hieman rauhoittaa, mutta tällä reitillä oli paljon tempoilevaa nousua nousua ja laskua, lyhyitä "jyrkkiä" ylämäkiä, joten missään vaiheessa ei päässyt rentoon tasaiseen pyöritykseen, vaan pakko oli tehdä töitä kokoajan. Ensimmäinen kierros meni noin 1:13:40. Toisella kierroksella sain vastatuuli osuudet otettua paljon tasaisemmin ja takaisin kääntymisen jälkeen otin reilun viiden kilometrin pätkän ns ylikovaa. Viimeisellä 15 kilometrillä alkoi väsymys jo hieman tuntia jaloissa ja ylämäissä hapottaa, mutta sain pidettyä ihan kotuu vauhtia yllä. Lopulta vaihtoon ja oman osuuden aika 2:28:57, joka on hieman hitaampi jonka ajattelin pystyväni mutta pidän sitä ihan hyvän tähän reittiin ja tuuleen nähden. Gps jälki.

Juoksuosuudelle lähetin Timon matkaan joukkuesarjan ensimmäisenä. Timo juoksi hyvää vauhtia rankalla juoksureitillä, mutta hänellä oli aikamoisia haasteita vatsan kanssa ja piti pysähtyä vesan puolella pari kertaa. Lopulta Tmo sai pidettyä joukkueen hienosti toisena. Kärkijoukkueen juoksija meni todella kovaa (noin 1:20), joten joukkueemme otti sen mikä oli otettavissa. Hyvä Team Hattivatti! =)
Tulokset.

Joukkuesarjan kilpailu oli yllättävänkin kivaa. Pystyin tekemään tarkoituksen mukaisen treenin omalla osuudellani ja sen jälkeen kannustaa muita kilpailijoita ja Timoa jouksuosudella. Uudestaan voi miettiä joukkuekisaa jossain sopivassa ajankohdassa. Hieno laji kun löytyy uusia ulottuvuuksia vuosien jälkeenkin =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti